Hetkien kirjo

    • Blogista

Elämän poluilla, omilla teillä – matkalla itseensä

Illustration of a bird flying.
  • Itsensä manipuloinnista

    Manipulaatio ei sanana kuulosta miellyttävältä. Siinä on vähän kielteinen sointi, se on vallankäytön psykologinen väline. Kuitenkin me kaikki teemme sitä. Emme välttämättä puhu manipuloinnista, vaan motivoinnista, kannustuksesta, tosiasioiden esiintuomisesta tai jostain muusta. Kuitenkin on manipulointia saada joku vakuutettua toimimaan tavalla tai toisella. Saatamme olla siinä niin taitavia, ettemme edes huomaa tekevämme sitä. Myös itsellemme. Joskus…

    January 11, 2026
  • Uupumuksesta elämään

    Eräänä päivänä silmäni avautuivat hitaasti, ilman kiirettä. Olin sairauslomalla vaikeiden univaikeuksien vuoksi. Osin ne johtuivat työstressistä, osin romahtaneesta ferritiinistä ja osin muista kuormitustekijöistä. Jokin muuttui kuitenkin tuona aamuna. Moni tärkeänä pitämäni asia menetti merkityksensä. En nähnyt enää mitään syytä antaa kaikkeani. Se kai oli se suurin syy uupumukseeni: kaikkeni antaminen ilman riittävää aikaa palautumiseen. Mutta…

    January 8, 2026

Hetkien kirjo

Blog at WordPress.com.

  • Subscribe Subscribed
    • Hetkien kirjo
    • Already have a WordPress.com account? Log in now.
    • Hetkien kirjo
    • Subscribe Subscribed
    • Sign up
    • Log in
    • Report this content
    • View site in Reader
    • Manage subscriptions
    • Collapse this bar