Olen tällä viikolla ollut ylityövapailla. Tavoitteenani oli ensisijaisesti antaa itselleni aikaa lepoon ja palautumiseen sillä välin, kun lapset ovat koulussa.
Elämä ei minun suunnitelmistani piittaa, vaan heitti eteeni yllätyksen. Esikoiseni hukkasi avaimensa koulupäivän aikana. Hän etsi niitä jonkin aikaa paikasta, johon uskoi niiden pudonneen, mutta ei löytänyt.
Tämän harmin minä kohtasin, kun tulin kotiin viikon viimeisen työpäivän jälkeen. En voinut heittäytyä sohvalle nauttimaan loppuviikon vapaista, vaan nappasin jääkaapista pikaisesti pientä suuhunpantavaa ja pyysin lapsen oppaakseni näyttämään, missä kaikkialla hän oli käynyt koulupäivän aikana.
Emme löytäneet avaimia tuolla lenkillä. Kaksi tuntia etsimme ennen kuin palasimme kotiin. Lapsella oli ollut liikuntatunnilla lenkkeilyä, joten etsintä oli oikeasti urheilua. Nousimme kuntoportaatkin. Ja erityisesti tutkimme ruohorinnettä, jonka lapsi oli huvikseen kierinyt alas.
Seuraavana päivänä uudestaan. Tällä kertaa mies tuli mukaan. Edelleenkään ei sitä, mitä olimme suunnitelleet yhteisen vapaapäivän ohjelmaksi. Sama lenkki, sama rinne. Löysimme silmälasit ja kaksi tuttia, jotka jätimme toisten löydettäviksi. Ei edelleenkään avaimia. Kävimme kuitenkin lounaalla kahden kesken. En edes muista milloin viimeksi ehdimme tehdä sellaista.
Kolmantena päivänä varustauduin magneetilla, jonka löysin miehen työkalulaatikosta. Avain itse ei ole magneettinen, mutta sen lenkki on (testasin omilla avaimillani). Sidoin magneetin pitkään naruun ja kiersin sen kanssa tuttua ruohikkoista rinnettä ainakin puoli tuntia. Löysin pullonkorkin, mutta en avaimia.
Aloin uskoa, etteivät avaimet ole pudonneet liikuntatunnilla. Toki koululta oli kysytty jo aiemmin (ei avaimia), mutta nyt kuulustelin lasta uudestaan. Missä kaikkialla olet käynyt? Näiden tietojen pohjalta tein vielä yhden lenkin, katsoin varmuuden vuoksi koulun pihankin.
Tämä tarina ei taida päättyä avainten löytymiseen. En tiedä mistä etsisin enää. Mies lupasi vielä kysyä löytötavaratoimistosta, mutta jos ne eivät ole sielläkään, taitaa olla aika luovuttaa. Haluaisin niin mielelläni käyttää vapaapäiviäni siihen, mihin suunnittelin.
Ei ole maailmanloppu, jos avaimet jäävät kadoksiin. Lukkojen uudelleensarjoitus (joka täytyy vuokranantajan vaatimuksesta tehdä) tulee kirpaisemaan taloudellisesti. Toivon vain, ettei tällaista katoamistemppua tapahdu enää koskaan.
Viikonlopun lepään, vietän aikaa lasten kanssa ja jätän urheilun väliin. Ehkä käyn kirpparilla. Ehkä teen vielä yhden etsintäkierroksen. On vaikea luovuttaa.