Oloni on ollut jo pidempään melko tasainen. Ahdistuneisuus on ollut hallittavaa, eikä mikään tilanne ole jäänyt painamaan pidemmäksi aikaa. Tämä sai minut haastamaan itseäni ja päätin osallistua pääsiäisyön palvelukseen paikallisessa ortodoksikirkossa.
Jälkeenpäin voin sanoa, että se oli huono idea. Minun olisi pitänyt ymmärtää hylätä aikeeni jo ennen kuin astuin ulos ulko-ovesta. Stressitasoni oli vaikea jo siinä vaiheessa.
Kello oli melkein yksityista, kun lähdin. En muista milloin viimeksi olen ollut yksin ulkona niin myöhään. En varmasti yli kymmeneen vuoteen. Jokainen liike silmäkulmassa tuntui uhkaavalta. Yritin keskittyä hengittämään ja kuiskailin itselleni, että olen turvassa. Sisäistä kaaosta lukuunottamatta matka oli hyvin tapahtumaköyhä.
Löysin kirkosta rauhallisen nurkan. Pikkuhiljaa sali täyttyi ihmisistä. Kun sali tuntui täydeltä, ihmisiä pyydettiin tiivistämään ja sisään tuli varmaan saman verran ihmisiä vielä lisää. Tässä vaiheessa päätin pysytellä nurkassani. Selviytyisin, jos saisin vain olla rauhassa. Katastrofitilanteessa pakenisin ikkunasta. Hetken aikaa uskoin, että pian saisin stressitasoni laskemaan, vaikka ihmismäärä, uusi tilanne ja myöhäinen ajankohta olivat todella haastavia ahdistuneelle mielelleni.
En ollut varautunut siihen, että ristisaaton myötä kirkko tyhjennettäisiin ihmisistä ja minun olisi pakko poistua turvastani. En löytänyt uutta rauhaisaa nurkkaa ulkoa, enkä ollut tajunnut napata takkiani, jotta pääsisin kotiin. Olin jumissa ja ajelehdin ihmismassan reunoilla.
Se kaikki oli liikaa. Hermoni olivat aivan lopussa. Kun vihdoin palasimme sisätiloihin, minä ujuttauduin kirkkosalin sijasta ns. vanhaan saliin. Huone oli pimeä, joten saatoin kyynelehtiä rauhassa. Näin vaivaa ollakseni mahdollisimman äänetön, jotta en herättäisi huomiota, mikäli joku muukin tulisi tilaan hengähtämään.
Yö oli vaikea. Opin siitä sen, että minun pitää sallia itselleni suunnitelmien muutokset vaikka viime tingassa. Lakata uskottelemasta itselleni, että selviydyn kyllä, vaikka vähän ahdistaisikin. Minun on kunnioitettava rajojani, vaikka ne olisivat eri kohdassa kuin muilla.
Pääsin pois ystävän kyydissä. Hän oli se, joka rohkaisi minua tulemaan palvelukseen. Se olisi kuulema vaikuttava kokemus.
Onneksi hän löysi minut ollessaan lähdössä kotiin. En tiedä, miten muuten olisin päässyt pois. Olin muserruksissa pitkän ahdistuskohtauksen jäljiltä. Tuntui kuin olisin yksin ja merkityksetön.
Tiedän, että monet pitävät minua nyt mielenvikaisena. Ahdistuneisuushäiriö tuo hankalia hetkiä. Se on näitä minuna olemisen riemuja, joiden kanssa minun on vain elettävä. Onneksi ikä on tuonut armeliaisuutta itseä kohtaan, eikä lopulta muiden ymmärtämättömyys jää pitkäksi aikaa vaivaamaan.
Enemmän jäi häiritsemään tensio-oireet. Tänään sain niihin helpotusta. Sama hieroja, jolla kävin kokeilemassa kraniosakraaliterapiaa, osaa suostutella lihakseni rentoutumaan. Oloni on paljon parempi kireyksien helpottaessa ja se heijastuu mieleenikin.
Vaikka pääsiäinen ei mennyt suunnitellusti, haluan nähdä tämän kokemuksen rakentavana. Voin taata, että jatkossa kuuntelen sisintäni enemmän ja haastan itseäni maltillisemmin. Mutta pääsiäisyön juhla saa jäädä muille. Itse vietän juhlayöt tulevaisuudessa rauhassa ja hiljaisuudessa.
Hetkien kirjo 