February 2026
-
Ahdistuneisuushäiriö ja ajokortti
Olemme mieheni kanssa pohtineet parin vuoden ajan ajaisinko ajokortin. Asiaa on lykätty, jotta saamme rahat säästettyä autokouluun ja jotta toivun riittävästi uupumuksestani. Vointini koheni hiljalleen ja lopulta viime syksynä päätimme, että aika olisi hyvä: rahat ovat kasassa, teen osa-aikaista työaikaa ja olen saanut nukkumiseen liittyvät ongelmani kuriin. Ainoa asia, mikä sai epäröimään, oli ahdistuneisuushäiriöni. Puhuin… Continue reading
-
Piirtää kuin meditoisi
Löysin YouTubesta piirutusharjoituksia, joiden tarkoitus on vapauttaa mieli ylimääräisistä ajatuksista. Koska mielelläni olisin edes hetken miettimättä stressinaiheitani, päätin kokeilla. Käytin puuhaan halpoja akryylitusseja ja paksumpaa paperia, mutta käytännössä mitkä tahansa välineet käyvät. Uskoisin, että tarvittaessa voi käyttää tavallista kuulakärkikynää ja kassakuittia. Harjoituksen tarkoitus ei ole tietää, mitä on tekemässä. Suorituspaineet eivät herää, koska ei voi… Continue reading
-
Väärään sukuun syntynyt
Sain jokin aika sitten vahvistuksen siitä, etten oikeastaan kuulu joukkoon. Olen lapsesta saakka epäillyt paikkaani perheessäni ja suvussani. En siksi, että kuuluisin huonoon, pahamaineeseen ja/tai väkivaltaiseen perheeseen. He ovat ihan tavallisia ihmisiä. Sanoisin jopa, että he oikeasti yrittävät olla hyviä ihmisiä. Sen vuoksi on ollut helppoa syyttää ulkopuolisuuden tunteesta itseään. Koska, jos he ovat tavallisia,… Continue reading
-
“Oikeat” lottonumerot
On todella sykähdyttävä tunne pitää lottokuponkia kädessään ja nähdä samat numerot kuin juuri arvottu oikea lottorivi. En ole varma jäikö sydämenlyönti väliin vai löikö pari ylimääräistä. Numeroita vain tuijottaa kuin varmistaakseen, että ne todella ovat samat numerot. Seuraavana hetkenä tajuaa näkevänsä unta. Tosin pettymyksen sijaan tokkuraiset aivoni innostuvat: pitää ottaa lottonumerot talteen. Tässä on kaikki… Continue reading
-
Sisäisten uskomusten muuttaminen – Voiko EFT-naputtelu auttaa?
Ikääntyminen tekee hyvää. Olisinpa jo nuorena ollut tässä, mihin olen vihdoin onnistunut kasvamaan. Nyt nelikymppisenä olen tilanteessa, jossa voin katsoa itseäni realistisesti ja miettiä, miten tahdon asioiden parantuvan. Olen antanut itsestäni vähän liikaa toisten hyväksi, koska luulin, että niin kunnon ihmisten kuuluu tehdä. En vain tajunnut, etteivät muut ihmiset näe rajojani. Varsinkaan ne, jotka haluavat… Continue reading
