Manipulaatio ei sanana kuulosta miellyttävältä. Siinä on vähän kielteinen sointi, se on vallankäytön psykologinen väline. Kuitenkin me kaikki teemme sitä.

Emme välttämättä puhu manipuloinnista, vaan motivoinnista, kannustuksesta, tosiasioiden esiintuomisesta tai jostain muusta. Kuitenkin on manipulointia saada joku vakuutettua toimimaan tavalla tai toisella. Saatamme olla siinä niin taitavia, ettemme edes huomaa tekevämme sitä. Myös itsellemme.

Joskus saamme itsemme tekemään jotain, mitä emme halua tehdä, mutta joka täytyy saada tehdyksi. Motivoimme itsemme toimintaan lahjonnalla tai ehkä pelottelemalla seurauksilla. Monenako aamuna olisi mieluummin jäänyt nukkumaan, mutta totteli sen sijaan ikävää sisäistä ääntä, joka käski olemaan aikuinen.

Sitten on niitä hetkiä, jolloin suostuttelemme itsemme tekemään jotain, mitä ei pitäisi. Tuhlaamaan vähän rahaa turhuuksiin. Ei kai kukaan huomaa tai välitä, jos tämän yhden kerran suot itsellesi vähän hemmottelua. Ihminen pystyy kyllä selittämään itselleen, miksi ansaitsee jotain “tämän kerran”.

Liian usein olen puhunut itseni luovuttamaan. Ja vähintään yhtä usein olen vakuuttanut itselleni, ettei minua haittaa jokin asia ja antanut vain olla. Harvat asiat sytyttävät minua toimimaan niin kuin läheisten, erityisesti lasteni, tarpeet. Niiden eteen ei montaa sisäistä sanaa tarvita ja olen jo paukkupakkasesa liukastelemassa kohti apteekkia. Tai mitä tahansa. En tiedä, lähtisinkö omien lääkkeiden loppumisen vuoksi heti apteekkiin.

En vielä osaa kunnolla sanoittaa sisäistä manipuloijaani, mutta olen oppinut sen, että se uskoo vakaasti, että minä en ole yhtä tärkeä kuin toiset. Siksi minun tarpeitteni täyttäminen ei ole kiireellinen asia. Siksi panostaminen itseeni on resurssien väärinkäyttöä ja se saa minut sabotoimaan terveysprojektejani. Voin sen mielestä ihan riittävän hyvin; minähän hengitän, olen tajuissani ja liikun. Mitä muuta muka tarvitsen?

Ei tuntunut hyvältä huomata tuota, mutta on helpompi käsitellä asioista, joista on tietoinen. Yritän olla nyt ovelampi kuin sabotööri. Se ei voi ohjata minua, jos käytän sen aseita.

Lapseni. Haluan heidän oppivan, että itsestään saa pitää hyvää huolta. Siksi en voi näyttää heille huonoa esimerkkiä. On helpompi opettaa heille tasapainoista elämää, kun on itse tasapainossa. Toki horjun vielä, mutta tunnen olevani valmiimpi kuin koskaan tekemään töitä itseni eteen ja hyväksi. Enkä pilaa tätä kiireellä.

Voittaakseni itseni, minun on tunnettava ne napit, joita painelemalla minuun saa liikettä tai lamaannusta. Mikä herättää syyllisyyden tunteen, mikä velvollisuuden? Ohjaan ne tunteet rakentavampaan toimintaan ja suojelen uutta väylää sabotööriltä muistuttamalla itseäni siitä, miksi tämä muutos on niin tärkeä.

Tiedän, että sisälläni on uskomuksia, joista sisäinen sabotööri saa voimaa. Ehkä on väärin sanoa sabotööri, koska se ei tiedä olevansa sellainen. Se luulee olevansa paimenkoira, joka palauttaa ruotuun karanneen. Se uskoo suojelevansa. Ei sille kannata olla vihainen.

Annan itselleni aikaa tutustua siihen, miten olen itseäni ohjannut. Se vaatii sen, etten voi mennä automaattiohjauksella, vaan minun tarvitsee olla läsnä hetkessä. Minun on hyvä myös hidastaa, jotta ehdin haastamaan vanhat manipuloivat ajatukseni sitä mukaa kun niitä nousee.

En tiedä, missä olen vuoden päässä, koska teen nyt isoa muutosta, pohjamutia myöten. Tiedän kuitenkin sen, ettei minun tarvitse tietää juuri nyt. Tavoitteenani on oppia katsomaan maailmaa avarampana ja siten näkemään mahdollisuuksia, joilta aiemmin suljin silmäni, ja tarttumaan niihin harkitun tietoisesti.